Yhä useampi on kiinnostunut suosimaan kasviproteiinin lähteitä, mutta pähkäilee, miten esim. soijarouhetta, tofua tai nyhtökauraa voisi valmistaa niin, että siitä saa maukasta. Kasviproteiinin lähteet yksinään ovat melko mauttomia, joten vaaditaan hieman tietoa, jotta niiden maku alkaa miellyttää.
Soijaproteiini on yksi parhaimmista kasviproteiinin lähteistä, sillä se sisältää ainoana kasvikunnan proteiininlähteistä kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Jos kasvissyöjä haluaa koota aterialla kaikkia välttämättömiä aminohappoja muista lähteistä, täytyy hänen yhdistellä esim. viljatuotteita ja palkokasveja. Proteiinin lisäksi soijassa on pehmeitä, monityydyttymättömiä rasvahappoja sekä runsaasti kuitua. Lisäksi soija on loistava kalsiumin ja raudan lähde. Tiedetään, että eläinproteiinin korvaaminen soijaproteiinilla on myös terveydelle edullista, sillä se vaikuttaa kolesteroliaineenvaihduntaan ja verenpaineeseen.
Soija on myös varsin edullinen vaihtoehto proteiinin lähteeksi ruokavaliossa eettisyytensä lisäksi, joten se sopii jokaisen budjettiin. Lisäksi sen käyttömahdollisuudet ovat rajattomat, sillä sitä löytyy mm. rouheena, suikaleena, paloina, tofuna, proteiinijauheena, jogurttina, vanukkaana ja juomana.
Soijatuotteet voivat tietyissä tilanteissa olla hieman hankalia. Esimerkiksi ärtyvän suolen oireyhtymässä, hoitamattomassa kilpirauhasen vajaatoiminnassa, joten aina on syytä kokeilla tuotteiden sopivuus itselle, jos ensimmäisiä kertoja lähtee uusia ruokia lisäilemään. Soija ei tosiaankaan ole välttämätön, sillä onneksi nykyään markkinoilla on myös niin monia muita kasviproteiininlähteitä, esim. kvinoa, pavut, linssit, herneet, erilaiset siemenet, kauratuotteet jne.
Tässä takuulla maistuva resepti soijapalojen tai -suikaleiden valmistukseen. Tulos on rapea ja herkullinen. Suikaleita voi hyödyntää valmistuksen jälkeen esim. kastikkeissa kanan tapaan, sellaisenaan esim. bataattilohkojen kanssa, salaatissa. Ei muuta kuin testiin, jos kaipaa vaihtelua proteiinin lähteisiin tai olet halunnut oppia valmistamaan herkullista lisäkettä soijasta. Nämä toimivat myös hyvin nugettien tavoin, kun tekee kaveriksi dippikastikkeen esim. kaurakermaviilistä .
Rapeat soijapalat/soijasuikaleet
Tarvitset:
250 g soijapaloja
1 kasvisliemikuutio + keitettyä vettä
3 rkl rypsiöljyä
1 dl (gluteenittomia) korppujauhoja
Mausteita oman maun mukaan, esim. sipulijauhe, aromisuola, paprikajauhe, mustapippuri, curry. Mausteita pitää olla reilusti!!!
- Keitä vedenkeittimellä tai kattilassa reilusti vettä ja lisää kasvisliemikuutio sekä soijapalat. Anna turvota väh. 10 min. Laita uuni 200 asteeseen.
- Valuta soijapalat ja painele niistä lastalla tai kauhalla ylimääräinen neste pois siivilän läpi. Koita saada paloista mahdollisimman paljon nestettä pois. Mitä kuivempia saat, sitä rapeampi lopputulos.
- Nosta palat kulhoon ja lisää öljy, mausteet ja korppujauho. Sekoita hyvin.
- Kaada pellille ja laita uuniin. Paista kunnes veri kullan keltainen ja pinnalta rapeita, arviolta noin 15-25 min.
- Nauti esim. salaatissa, dipattuna perunalohkojen kanssa tai valmista niistä riisin kanssa kastike.